Jotain toki voi sanoa, vaikka ydintä ei sanoilla saavutakaan. Tämäniltainen uinti oli pitkästä aikaa kosketus kylmään veteen. Viime viikkojen helteissä olin tottunut jo merivedenkin lämpöisyyteen, nyt olin jäässä heti vaatteita riisuessa. Sytytinkin tulen saunaan (sen lämmetessä oli hienoa katsella auringonlaskua laiturilla maaten), ja istuimme haaleissa löylyissä jo ennen veteen menoa, mikä tietenkin sai veden tuntumaan entistä kylmemmältä. Toisella uintikerralla innostuin kuitenkin niin, että tulin pois vasta sormien alkaessa tulla tunnottomiksi. Pidän merestä, mutta kaikkein hienointa on kuitenkin uida illan tullen tyyntyneessä joessa tai järvessä, jossa veden pintaa ei riko kuin hitaasti rintauintia etenevän uijan kämmenten sivut. Vanhempien jo noustua uin vielä kauan Ainon kanssa ja lopulta yksin. Pidin suuta vedessä, mutta nenää juuri ja juuri pinnan yläpuolella - mikä ei luonnistu kuin todella tuulettomalla ilmalla - jolloin tuntuu kuin voisi hengittää vedessä. Huulia kannattaa pitää auki (mutta hengittää nenän kautta:), jolloin veden kosketus tuntuu erityisen kivalta, kuin pehmeältä suudelmalta.
Sukelsin myös monta kertaa niin pitkään kuin pystyin, mikä on aina melkoisen meditatiivinen kokemus. Laitesukeltamisen opettelu Lontoossa oli kiehtovaa, ja vieläkin toivon joskus pääseväni kokeilemaan sukeltamista laitteiden kanssa jossain lämpimässä. Kuitenkin vapaasukellus - ilman mitään tavoitteita syvälle pääsemisestä, muuta kuin elämyksellisesti syvälle - on enemmän minun mieleeni. Niin sukeltaessa ei tarvitse mitään muuta kuin omat keuhkot ja rauhoittuneen mielen, jolloin happi kestää pidempään kuin rauhattomana. Mummulan rannassa uimme aina ilman uimapukua, jolloin täydellinen kontrasti välineurheiluun korostuu.
Luonnonvesissä uiminen ylipäätään on ihanan tasa-arvoinen mahdollisuus. Rajattoman käyttömahdollisuuden Uimastadionille tarjoava kesän kausikortti ei maksa sekään opiskelijalle kuin reilut 40 euroa, mutta jokeen tai mereen pulahtaminen on täysin ilmaista. Serenassa viime viikolla kokonaisen päivän polskiessani ja ikuisuuksia porealtaassa istuessani aloin unelmoida omasta poreammeesta, ja kun Asuntomessuilla näin Kotilotalossa kauniin altaan, haave sai lisää potkua. Poreamme on kaukana ilmaisesta (esite on kuitenkin jo tallella tulevaa rikastumista varten :D), samoin luonnonveteen ihanteellisimman käyttömahdollisuuden tarjoavat kesämökit. Itse jokia, järviä tai meriä kukaan ei kuitenkaan onneksi voi omistaa.
Vesi on armollinen elementti myös muulla tapaa, mielestäni tavallaan yksi kaikille kuuluvista ihmisoikeuksista, siis muutenkin kuin juoma- tai peseytymistarkoituksessa. Vedessä liikkuminen sopii erinomaisesti ylipainosta ja nivelongelmista kärsiville, ja normaalipainoisillekin veden noste tarjoaa tervetulleen painottomuuden tunteen. Luonnonvesi, etenkin mutapohjaisen joen vesi, myös peittää muiden katseilta niin, että jokainen on yksin oman ruumiillisuutensa kanssa (joskin täysin rennosti kelluessa naisilla jäävät rinnat hauskasti näkyviin, mutta se on uskoakseni joka vartalotyypillä kaunis näky). Vedessä liikkuessaan on poissa ankaran painovoiman ja arvioivien katseiden piiristä, mutta yhtä aikaa tuntee veden kosketuksen ruumiinsa joka kohdassa, tuntee olevansa täysin kontrolloidusti liikkuva vesieliö, jonka vartalosta ja vartalon läpi virtaa voimaa.
