Takana loistava Pori Jazz -viikonloppu. Ensimmäistä kertaa pääsin moneen konserttiin saman jazzviikonlopun aikana: Riinuliinin ansiosta perjantaina Don Johnson Big Bandia ja Kanye Westiä kuuntelemaan, sunnuntaina ensin Emma Salokosken ilmaiskonserttiin ja illalla Millan ansiosta Eva Dahlgrenin konserttiin. Monenlaisia ja mieleenjääviä musiikillisia elämyksiä. Osa vaikutti vahvasti myös visuaalisesti tai liike-energiallaan. DJBB:n Tommy Lindgren hyppi lavalla ristiin rastiin, hyppi "ilmahyppynarua" (hmm, ei taida oikein soveltua ilmakitara-vertaus tähän, mutta siis ilman oikeaa hyppynarua matki sillä hyppimistä), kiipesi lavatornia pitkin, napsaisi kukkasen korvansa taakse ja kävi viemässä sen kohta Emman korvaa koristamaan. Hymyilyttävän hyväntuulinen ja kekseliäs esiintyjä. Kanye West oli paljon vaisumpi ja laskelmoidumpi, mutta taustalla olevat jousen ja harpun soittajat olivat hienon näköisiä, ja jännä kontrasti tummalasiseen räppääjään, vaaleahiuksisia nuoria naisia klassisesti pukeutuneina.

Emma Salokoski ja Eva Dahlgren vaikuttivat nimenomaan musiikillaan, vaikka molemmat kauniita naisia ovatkin. Etenkin Emma on suhteellisen pelkistetty ja ujonkin oloinen esiintyjä, mutta ääni sen sijaan on jumalainen. Bossa nova ja muut brasilialaiset rytmit toimivat täydellisesti helteisessä säässä ja sopivat leppoisaan sunnuntai-iltapäivään. Toisaalta supisuomalainen "Kaksi mannerta", Tuomas Kailan sävellys Aulikki Oksasen runosta, kruunasi koko konsertin kuulaalla kauneudellaan.

Sunnuntain ja lauantainkin helteistä oltiin kaukana perjantain konsertin alkaessa. Vettä tuli välillä ihan rankkasateena. Absurdi fiilis maata pressun alla ja kuunnella loistavaa jazzia (Carla Bley Big Band ja Raul Midón) niin, ettei näe mitään muuta kuin kasvoja välillä hipaisevan vihreän muovin. Taitoimme nimittäin ison pressumme niin, että se tuli kokonaan yllemme. Tämä ei kuitenkaan kauaa auttanut, sillä muovi alkoi pian päästää läpi. Vesisade piiskasi muovia ankarammin kuin esimerkiki viime vuonna Craig Davidia kuunnellessamme - miten ihmeessä Jazzien aikaan aina sattuukin satamaan, vaikka sitä ennen olisi ollut niin helteistä? Loppuillasta huomasimme vihreää väriä siellä täällä toistemme kasvoissa.

Sateessa tuli eräretkiolo, mutta hyvä tunnelma kuitenkin säilyi, ainakin minulla. Piknikeväitä oli mukana yllin kyllin, saman pressun alla oli kivoja kavereita ja musiikki oli hyvää - eikä sade ei kuitenkaan ole kuin vettä. Jossain vaiheessa Raul Midónia nukahdin, ja vaikka toisaalta on sääli nukkua konsertissa, heräsin ihanan raukeana ja onnellisena - Midón livenä voittaa paitsi herätyskellon, myös normaalin, cd-soittimen musisoiman aamuherätykseni.

Jazz onkin mielestäni ennen kaikkea mielentila, jota olosuhteet eivät voi turmella. Jazzia kuunnellessa ei voi olla kireä eikä laskelmoiva - tai jos on, ei jazziin pääse sisälle. Jazziin oleellisesti kuuluva improvisointi muistuttaa siitä, että kuten parhaita musiikillisia elämyksiä ei ole useinkaan ohjelmoitu eteenpäin, ei elämääkään kannata liian tarkkaan aikatauluttaa ja rajata. Tämän takia Kanye West ei mielestäni ollut Jazzeille kovin sopiva valinta. Kanye kyllä yhdistelee vanhaa ja uutta loistavalla tavalla, mutta improvisoinnista ei ole tietoakaan. Tuottajana menestynyt artisti on tuottanut ja tuotteistanut oman esiintymisensä niin, että hän ei ottanut yleisöön kunnon kontaktia, ja osa taustoista tuli nauhalta.

Muuten en kannata tiukassa jazz-linjassa pysymistä (osa jazzin ystävistähän jaksaa päivitellä, etteivät pääesiintyjät liity mitenkään jazziin), onhan jazz itsessään monta musiikkilajia yhdistelevä juttu, mutta jonkinlainen vaatimus ainutlaatuisuudesta, juuri Pori Jazzeille esitettävästä keikasta ja heittäytymisestä luovuuteen konserttihetkelläkin pitäisi mielestäni säilyttää. Kopioita vanhasta voimme kuulla cd:ltä. Huolimatta siitä, että kyse on tuhansille ihmisille esiintymisestä, saa sitä kokeilla ja mokatakin. Tällainen linjaus saattaisi vaikuttaa siihen, että joitain huipputähtiä ei saataisi paikalle, mutta toisaalta siitä voisi tulla Pori Jazzin keino erottautua kymmenistä muista festareista ja houkutella todellisia musiikinystäviä paikalle. Jazzeilla kuulisi vain musiikkia, joka kunnioittaisi aitoa taiteen luomista ja mielen vapaata liikettä.


Emma Salokosken herkät kasvonpiirteet ja eleet sopivat täydellisesti hienopiirteiseen ääneen.